Kiitokset kaikille minua äänestäneille!
206 ääntä on mahtava tulos! Äänimääräni oli suurin kaikista "uusista" valtuutetuista!
Luottamus tekee nöyräksi ja tästä on hyvä jatkaa työtä Salon hyväksi,
terv. Tatu
Hei!
34-VUOTIAS, YRITTÄJÄ, PERHEENISÄ
Työskentelen Salon Vanhassa Apteekissa johtavana proviisorina. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Sari (psyk.sh) sekä lapsemme Nuutti 8v, Petra 7v ja Kaisa 1v. Minulla on myös pieni oma yritys, jonka lukuun teen mm. konsultointitehtäviä apteekeille. Yrittäjäperheessä kasvaneena yrittäjyyden arki on minulle tuttua.
VAUVASTA VAARIIN
Lapsillemme on annettava mahdollisuus turvalliseen päivä- ja iltapäivähoitoon. Salossa olen päässyt seuraamaan päiväkoti- ja koulutoimintaa läheltä lapsieni kautta ja vanhuusväestön tarpeet kohtaan päivittäin apteekin asiakaspalvelussa toimiessani.
Salo-lisä on kannattavaa sekä kaupungille että perheille, joten sen käyttöä tulisi edelleenkin tehostaa sekä saada se käyttöön koko uuden kaupungin alueelle!
Peruspalvelut terveydenhuollossa on turvattava kaikenikäisille! Aikainen puuttuminen ja ennaltaehkäisevä hoito ovat usein halvempia ja tehokkaampia keinoja kuin jatkuva jälkien paikkailu. Lisäksi kotona olo on myös potilaalle mieluisampaa. Salon kaupungin budjetista menee puolet sosiaali- ja terveydenhuollon alaisiin menoihin, joten on äärimmäisen tärkeää kohdistaa rajalliset resurssit mahdollisimman tehokkaasti.
Vanhuksille tulee turvata mahdollisuus arvokkaaseen vanhenemiseen. Heille tulee tarjota myös virikkeitä, harrastuksia ja toimintakykyä ylläpitävää kuntoutusta. Palvelusetelijärjestelmää tulee jatkossa monipuolistaa nykyisestään.
Luottamustoimissani Salon perusturvalautakunnan varapuheenjohtajana ja terveyskeskuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana olen päässyt vaikuttamaan palveluiden järjestämiseen Salon alueella. On tärkeätä seudun kannalta, että sairaalanmäen yksiköt pidetään jatkossakin laadukkaasti toiminnassa.
KESTÄVÄT RATKAISUT PÄÄTÖKSEN TEOSSA
Salon houkuttelevuutta asuinpaikkana tulisi kasvattaa esim. lisäämällä keskustan viihtyvyyttä, tonttien kaavoitusta ja markkinointia. Investointi ihmisten hyvinvointiin kannattaa myös taloudellisesti, päätöksien teossa tarvitaan kaukokatseisuutta.
Olen aktiivisesti mukana rakentamassa uutta Saloa toimiessani Kokoomuksen Salon kunnallisjärjestön sekä Kokoomuksen Salo2009 -järjestelytoimikunnan puheenjohtajana.
LUE LISÄÄ AJATUKSIANI AJANKOHTAISIIN ASIOIHIN BLOGISTANI!
Soitellaan/mailaillaan tai tule pistäytymään Vanhassa Apteekissa,
terv. Tatu
tatu . johansson /a/ iki . fi / 050 - 560 4344
Röykkälänkatu 12, 24100 SALO
http://www.salonkokoomus.net/
|